torstai 10. elokuuta 2017

Mikä matka

Oi oi, 12.8. tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun saimme tietää, että saamme vauvan. Tuo päivä oli yksi elämäni ihanimpia! Heh, tuona iltana muistan, kun olin Robinin keikalla. Ei oikein voinut keskittyä keikkaan, jostain kumman syystä. Muistan, kuinka oudolta tuntui siellä väkijoukon keskellä, kun tiedostin pienen vauvapavun olemassa olon siellä masussa.

Mikä vuosi onkaan takana huhhuh. Opettavaisin, antoisin ja hauskin. Heh, ja kivuliainkin :D Raskaus oli ihan uskomaton matka, synnytys melkoinen ponnistus ja samoin nämä neljä ensimmäistä kuukautta vauvan kanssa. Koko tämä seikkailu on ollut ihan upea kaikkine tunteineen ja kommelluksineen. Nyt kun tätä kirjoittaessa aina sivusilmällä vilkaisen nukkuvaa yli 8 kilon ihanuutta, ei voi kuin sydän pakahtua onnesta. Hän on niin täydellinen ja elämä niin ihanaa! Kuinka siunattu olo onkaan.

Meillä oli eilen 4kk neuvola. Kaikki näytti olevan hyvin ja painoa tosiaan tuo reilu 8 kiloa, elikkäs hyvin on kasvanut. Ihanaa on ollut viime aikoina seurata pienen kehitystä ja kun hän joka päivä oppii jotain uutta. Satunnaiset vahinkohymyt ovat muuttuneet naurun pyrskähdyksiksi ja selkeästi jo huumorintajuksi. Utuinen katse on muuttunut tarkkaavaiseksi ja meidät tunnistavaksi tapittamiseksi. Sylissä viihtyvä käärö on muuttunut leikkimatolla heiluvaksi ja jatkuvasti kääntymään haluavaksi vipeltäjäksi. 

Haluan ehdottomasti koko vauvavuoden olla niin läsnä kuin vain ikinä voin olla, sillä aika juoksee. Nauttia jokaisesta imetyshetkestä ja vaipan vaihdostakin :D 

Jännä, kun nyt tosiaan on pian vuosipäivä sille, kun tein positiivisen raskaustestin. Muistan, kun vuosi sitten ajattelin, että vuoden päästä meillä on tähän aikaan neljän kuukauden ikäinen pienokainen. Se ajatus tuntui niin uskomattomalta ja kaukaiselta. Ja tässä me nyt olemme, vauvaperheenä, käsittämättömän onnellisena. Vuosipäivät on hauskoja, ne jotenkin aina herättää muistelemaan sitä elämäntilannetta silloin. Miten voikaan vuodessa muuttua ja rakkauden määrä tsiljoona-biljoona-triljoona-kertaistua 💖

2 kommenttia: